Se oli 5 vuotta sitten, kun kaikki muuttui ja minä lähdin..
Nyt oli aika tulla takaisin ja katsoa eteenpäin.
En vieläkään voi kuitenkaan unohtaa heidän katseitaan,
halveksivat ilmeet ja kyyneleet jotka vierivät poskille,
se oli liikaa ja minä olin päättänyt.
Olin päättänyt unohtaa ja jättää sen kaiken.
Luulin että se olisi ollut helppoa,
ei se aluksi ollutkaan, mutta sitten huomasin, että sen minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää.


Oli kaunis päivä,
kävelin rannalla, hiukseni hulmusi tuulessa meren aallot kohisivat ja tulivat rantaa kohti aina uudelleen ja uudelleen,
se oli kaunista.
Pitkän aikaa vain unelmoin että voisin tulla takaisin ja haistaa tätä tuoksua,
mutta siitä oli kauan ja nyt kaikki olisi toisin.
En uskonut että olisin heti törmännyt katastrofiin, vai.. olinko minä sitten se katastrofi?

- Ana? Kuului ääni takaani...
Käännyin hitaasti,
mitä näinkään...
Se oli Nate.
5 vuoteen, en ollut nähnyt häntä,
yhtäkkiä katoamiseni jälkeen, kuin kaikki olisikin ollut vain unta, mutta siinä hän seisoi.. En tiennyt mitä tehdä.
Pitikö itkeä vai nauraa? Tämä oli outoa..

- Nate....? Minä sanoin
- Mitä sinä täälä teet? Kysyi Nate
- Minä.. En tiennyt mitä sanoa. En ollut koskaan ajatellut mitä voisi olla edessä jos palaisin..
Nyt se kaikki, oli kuitenkin edessäni.
- Sinä mitä? Tulit takaisin? Sanoi Nate
- No minä.. Tavallaan. Sanoin
- Tavallaan.. Aijotko siis lähteä uudestaan pakoon? Kysyi Nate.
- En minä mitään paennut.. Sanoin
- Et vai? No miksi sitten lähdit? Kysyi Nate
- En vaan, en voinut olla enää täälä, oli päästävä pois. Sanoin.
- Olitkin kauemman kuin sen pari viikkoa... Nate sanoi ja painoi päänsä rintaa vasten.

En voinut kuvitella hänen tuskaa tai kenenkään muun.. Lähtöni jälkeen kaikki muuttui, sen tiesin.
Mutta luulin.. Että jos palaisin, se voisi olla hyvä asia. 
Nyt tuntuu kuitenkin... Että pahensin vaan kaikkea.

- Nate.. Tulin takaisin, koska halusin.. Halusin tulla takaisin. Sanoin
- Olet 5 vuotta myöhässä... Sinulla ei ole täälä mitään. Nate sanoi.
- Eikö? Kyllä sinä tiedät ettei minulla ole. Minä sanoin
- Miksi halusit palata? Kaikki.. Kaikki jotka tunsit, he eivät edes muista sinua enää. Sanoi Nate
- Ei.. Sinä vaan et halua että he muistavat minut. Minä sanoin
- Sä vaan kuvittelet.. Kuule Ana. Täälä oli joitain jotka rakasti sua, halus olla sun tukena ja sä näit parhaimpana lähteä, kadota vaan, tuosta noin. Tajuutko sä kuinka se sattu.. Sä vaan katosit.. Etkä sanonu mitään. Nate huokaisi.
- En mä lähteny vaan äidin takia. Mä sanoin
- Aijjaa... no onko siihen tosiaan muitakin syitä? Nate sanoi ja uhosi.
- On!! Siihen on! minä korotin ääntäni. Sinä ja Colet. Minä sanoin ja lähdin rantaa pitkin kävelemään.
- Colet... Vou vou!! Odota nyt Ana, okei.. Mutta. Ei se muuta... Nate sanoi
- Muuta mitä!? Sun tunteita mua kohtaan mitenkään vai?? Mä kysyin
- Niin. Nate sanoi
- Oliko sulla joitain tunteitakin mua kohtaan.. Voi huoh.. Aika vaikea uskoa. Mä sanoin. 
- Mä rakastin sua. Nate sanoi ja otti käteeni kiinni.
- Älä koske muhun! Mä huusin ja riuhtaisin käteni irti. Katsoin Nateen vihaisesti, en tuntenut muuta kuin vihaa ja syrjintää, oloni alkoi tuntua että halusin taas pois.. Mutta nyt ei menty minnekkään.
- Ana!! Mihin sä meet!? Nate huusi
- Pois. Mä huusin ja jatkoin kävelyäni rannalla.
- Minne pois!! Nate huusi ja huokaisi
Aivan.. Eihän Nate voinut tietää, lähdenkö pois vai hotellille.
Pysähdyin ja käännyin merta kohti, lähdin kävelemään veteen,
olin vyötäröön asti vedessä, laskin käteni veteen, kosketin sen pintaa..
Meri, lämmin ja sininen, olin nyt sen luona, se oli sama kuin olisin ollut kotona.
Se sai minut tuntemaan että olin kotona.
Nate koski olkapäähäni ja käännyin hitaasti.
178cm pitkä mies, seisoi edessäni, koskettaen minua harteilleni ja katsoen syvälle silmiini, etsien vastausta ja anteeksiantoa..
- Nate.. Mä en lähde minnekkään. Mä asun hotellissa sinirannalla, ihan tässä lähellä, mä en lähde mihinkään, en mihinkään, ennenkuin kerron. Älä pelkää, mä en aijo kadota. Mutta älä koskaan enää, sano mulle mitään näin kamalaa.. Että kukaan ei odottanut mua kotiin? Että kukaan täälä, ei kaivannut mua... Sillä se saa mut katoamaan ja ehkä vielä kadottamaan mut itseni. Mä sanoin ja otin Naten kädestä kiinni.
- Älä vaan lähde... Colet oli.. Se vaan, mä en tiedä kuinka se tapahtui. Se vaan tuli mun elämään ja sitten me oltiin yhdessä, mutta sä olisit tarvinnu mua enemmän, mä tiedän sen ja oon todella pahoillani, se että rakastin sua enkä sanonu sitä.. Olin kusipää, anna anteeksi... Nate rukoili
Nate kietoi kätensä mun ympärilleni ja halasi mua.
Mä taisin olla kotona.

JATKUU..... -->